tiistai 27. tammikuuta 2015

ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS (ARA)


Verkkosivuillaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) esittelee itseään seuraavasti:

ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa


Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan.

ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.
ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on: jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.

ARAn tehtävät


  • ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista.
  • ARA tukee pieni- ja keskituloisten kotitalouksien ja erityisryhmien asunto-olojen parantamista.
  • ARA valvoo ja ohjaa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä siten, että hyvä taloudenpito ja valtiontuen kohdentuminen asukkaille toteutuu.
  • ARA kehittää olemassa olevaa asuntokantaa ja asuinympäristöjä vastaamaan ajan haasteisiin.
  • ARA ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä ja huolehtii asuntojen lainakantaan liittyvistä riskeistä yhdessä Valtiokonttorin kanssa.
  • ARA edistää, hyödyntää ja välittää asunto-oloja koskevaa kehittämistoimintaa ja tutkimusta.
  • ARA kerää, analysoi ja välittää tietoa asuntomarkkinoista ja ylläpitää alan verkko- ja tietopalveluita.

Toiminta-ajatus, arvot, visio


Toiminta-ajatus


ARA edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista vuorovaikutuksessa asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla.

Arvot


  • Vuorovaikutteinen yhteistyö 
  • Asiakas- ja asukaslähtöisyys
  • Vastuullisuus 
  • Oikeudenmukaisuus

Visio


ARA on rohkea ja aikaansaava kohtuuhintaisen asumisen uudistaja.

Ks. tarkemmin!

Verkkosivuillaan ARA väittää mm. edistävänsä kohtuuhintaista asumista, valvovansa ja ohjaavansa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä siten, että hyvä taloudenpito ja valtiontuen kohdentuminen asukkaille toteutuu sekä sekä pitävänsä arvoinaan mm. asiakas- ja asukaslähtöisyyttä. Toiminta-ajatuksensa, arvojensa ja visioittensa toteuttajana ARA ei ole kuitenkaan kovin hyvin onnistunut, mistä on osoituksena monet sitä koskevat kielteiset uutiset ja kriittiset kirjoitukset sekä jopa oikeusviranomaisten moitteet ja huomautukset.

ARAn häpeällinen historia valvontaviranomaisena liittyy läheisesti AVAIN Asumisoikeus Oy:n häpeälliseen historiaan yleishyödyllisenä yhteisönä. Tähän blogiin on koottu pääasiassa kirjoituksia, jotka liittyvät molempien yhteiseen häpeälliseen historiaan. Kirjoitukset koskevat mm. seuraavia tapahtumia:
  • AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyt vuosina 2007 - 2010
  • AVAIN Asumisoikeus Oy:n laiton sijoitustoiminta vuosina 2006 - 2007
  • AVARA-konsernin huonosti rakennettujen ja kaupaksi käymättömien vapaarahoitteisten omakotitalojen siirtäminen AVAIN Asumisoikeus Oy:öön vuonna 2009

Blogi on osa "blogiperhettä", johon kuuluvat myös blogit AVAIN Asumisoikeus Oy, Asuntorakentamisen Kehityssäätiö ja Asumisoikeusasukkaat.

1 kommentti:

  1. Tehtävistään ARA on laiminlyönyt erityisesti "yleishyödyllisten yhteisöjen" valvonnan jopa siinä määrin, että voidaan sanoa ARAn toimineen viime vuosina enemmän "yhteisöjen" omistajien ja johtajien edunvalvojana kuin niitä valvovana viranomaisena. Ylijohtaja Rossilahti tunnetaan hyvistä suhteistaan "yhteisöihin" ja hän saa pitkälti kiittää juuri noita tahoja ja niiden taustavoimia paikastaan, jota on viime vuosina heiluttanut koko ajan kasvava kritiikki ARAn toimintaa kohtaan.

    VastaaPoista